Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Aukio

 

Roolipelaaminen tapahtuu täällä.

 

Nimi-kenttään oma nimimerkkisi ja Kommentti kenttään hahmosi nimi

 

Tekeminen

"Puhe"

*Ajatukset*

 

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Helena@puhelin

18.06.2018 23:01
Logan Reed

Paikoillaan miltein liikkumatta seisoneen Loganin korviin kantautui huuto läheisestä rakennuksesta, joka ei näyttänyt olevan parhaimmassa kunnossa. Naisen ääni pyysi apua, mitä nuorimies sai selvää, vaikka rakennus hieman vaimensi ääntä seinineen. Rikkoutuneet ikkunat kantoivat kuitenkin pyydön tarpeeksi selkeästi.
Askeleet suunnattiin rakennusta kohti, Logan ei aikonut jättää huutanutta pulaan. Tietysti tämä saattoi olla joku temppu Loganin ansaan saamiseksi, mutta tätä nuorimies epäili erittäin paljon. Avunpyyntö kuulosti erittäin aidolta eikä hän kuitenkaan pystyisi olla kylmäsydäminen, joka ei koskaan auttaisi ketään. Parasta olisi tarkistaa tilanne.
Rakennukselle päästessään poika alkoi pitää tarkasti silmällä ympäristöä, erityisesti kaikkea, mihin hän jalkansa asetti. Ympärilleen tähyillen nuorimies pysähtyi huonokuntoisten portaiden juurelle. Ketään ei näkynyt eikä vielä kuulunut kunnolla.
"Haloo?" Logan päätti huhuilla samalla, kun alkoi hitaasti kavuta portaita ylöspäin varoen jokaista askelmaa. Hän ei halunnut satuttaa itseään.

Nimi: Bria

12.06.2018 03:33
Blair Colton

Ähkäisin ääneen laskien aseeni pirstaleiksi hajonneista ikkunoista lattialle eteeni, ennen kuin siirsin käteni kylkieni viereen, yrittäen kohottautua ylös. Tilanne ei kieltämättä ollut erityisen hyvä, sillä olin jumissa vyötäröstäni alaspäin lattiassa, joka oli hajonnut altani. Olin käyttänyt kaikki aseessani olevat luodit rikkoakseni ikkunat sen toivossa, että joku tajuaisi saapua paikalle ja mahdollisesti tarjota apua, sillä pahimmassa tapauksessa putoaisin hauraan lattian halki kaikki viisi kerrosta alas katutasoon. Kirosin mielessäni sitä, että minun piti aina hankkiutua ongelmiin. Kuulin pahaa enteilevän narahduksen ja tunsin lattian taipuvan hiukan käsieni alla, mikä sai kulmani kurtistumaan turhautuneena. Ei, en pääsisi pois ilman apua.
”Hei, apua” huusin toivoen, että edes joku, kuka tahansa, kuulisi huutoni.

Nimi: Tiuhti

23.04.2018 21:07
Ricky Hyde

Finn ehti vastata kysymykseen toisen puolesta ja kertoi, että hekin muistivat vain vähän. Rypistin otsaani, minusta taas tuntui etten muistanut edes senkään vertaa, juuri ja juuri oma nimeni oli sentään tiedossani. Finnin äänensävy oli muuttunut aavistuksen ja tämän kasvoilla oli kyllästynyt ilme. Sitten poika ilmaisi suoraan, että tilanne oli muuttunut helvetin tylsäksi. No, siinä me oltiin sentään samaa mieltä.
Finn katsoi toiseen poikaan ja puhui tälle, kutsuen tätä Mustiksi. Toinen kulmani kohosi hieman. Oliko toisen nimi Musti? Jonkinlainen koiran nimi? Finn virnisti ja lähti kävelemään pois päin luotamme. Toinen poika, tämä Musti, pahoitteli kaverinsa kusipäisyyttä, johon hymähdin itsekseni. Just joo, odottakoon vain kunhan pääsisin itsekin kunnolla vauhtiin.
Finn oli edennyt jo kymmenisen metriä, mutta toinen, joka oli ottanut pari askelta samaan suuntaan, oli kääntynyt vielä minun puoleeni ja kysyi olinko tulossa. Jos olisin tiennyt mitä olisin tehnyt seuraavaksi olisin varmasti kieltäytynyt, mutta koska tilanne oli mikä oli ajattelin, että ehkä oli järkevämpää liikkua jonkun seurassa.
”Tuun”, sanoin vastaukseksi ja astelin viimeksi mainitun rinnalle. En tajunnut edes huomata kuinka kynnet olivat vetäytyneet piiloon, ja olokin tuntui huomattavasti rauhallisemmalta nyt, kun Finn käveli edellämme eikä ollut ärsyttämässä.

Owen Koch

Ehdin nähdä Olympian kasvoilla pikaisen hymyn, mikä katosi kuitenkin heti kun tämä kuuli kertomani. Christian lohduttavasti sanoi, että ehkä muistinmenetys oli syönyt juuri äitiini liittyvät muistot, mutta pudistin päätäni.
”Mulla on tosi vahva tunne siitä että olin vaan isän kanssa”, sanoin.
Olympia mainitsi, että hänkään ei muistanut isäänsä. Tytön veli lisäsi siihen, että tämä oli aina töiden takia reissussa. Katselin vuorotellen molempia, Olympian kasvoilta näin hämmennyksen. Ajattelin, että ehkä olisi ollut syytä puhua jostain muuta, kun tunnelmakin kävi niin vaisuksi.
Olympia joko luki ajatuksia tai ajatteli samaa kuin minä, mainitessaan nukkumapaikan löytämisestä.
Vilkaisin taakseni hyllyröykkiöihin ja irvistin. ”Jos kaikki paikat täällä näyttää tältä niin nukun mieluummin vaikka ulkona.”
Käännyin takaisin kaksosten puoleen ja katsoin kumpaistakin toivekkaasti.
”Mut ruoka kyllä kelpais.”

Nimi: pixeli

11.04.2018 15:14
Nathany Breedhols

Kun olin saanut tiirikoitua lukossa olleen putiikin oven, astuimme kummatki sisään. Putiikki oli pimeä ja näin heikonlaisesti edessänu olevan bambin, joka kysyi löytyisiköhän varageneraattoria.
"Ehkä. Etsitään" totesin ja kävelin ikkunan luo ja nosteli jotaun esineitä pöydältä. En ollut löytänyt mitäön generaattorin tapaista, mutta Bambi sen sijaan löysi sen kysyen osasinko käynnistää sen. Kävelin tytön luoa ja onnekseni silmänikin olivat tottuneet pimeyteen.
"Katsotaas ehkä osaankin" virnistin hyväntuulisesti ja ryhdyin tarkastelemaan varageneraattoria. Painoin jotakin nappia, mutta mitään ei tapahtunut. Tarkastelin laitetta paremmin ja painoin sitten toista nappia, mutta ei vieläkään tapahtunut mitään.
"Ootas hetki..." naurahdin Bambille ja hetken aikaa katseltuani generaattoria painoin katkaisinta. Säpsähdin laitteen särähtäessä ja laskin sen pöydälle. Mitään muuta ei vielä ainakaan näyttänyt tapahtuvan.
"Ehkä se on hidas syttymään?" Totesin kurtistaen kulmaani ja vilkaisin Bambia.

Noah Thorne

Tarkastelin tyttöä. Havaitsin Opalissa jonkinlaista pidättyneisyyttä, ehkä hän yritti peittää tunteitaan tai estää itseään tekemästå jotakin. En kuitenkaan ollut varma asiasta, jotenka annoin asian toistaiseksi olla. Kohotin kulmiani tytön avatessa suunsa sanoakseen ilmeisesti jotain -kunnes ääni, rasahdus- keskeytti Opalin. Hän kääntyi katsomaan äänen tulosuuntaan. Itse en kääntynyt, annoin Opalin katsoa kuka se oli, tavallaab toivoi sen olevan vaikka Casper, mutta tavallaan en. Tytön henkäistessä nimen Raven -joka todennäköisesti oli tulijan nimi- käänsin itsekkin katseeni valossa seisovaan tyttöön. Tyttösen eleestä päätellen toinen oli ollut vakoilemassa meitä eikä ollut halunnut paljastua. Tuhahdin kevyesti.
"Niinpä mitä teet täällä? Tai oletko seuraillut keskusteluamme kauankin?" Kysäisin terävähkösti. Viimeinen kysymykseni oli vain veikkaus, olihan tuo Raveniksi kutsuttu voinut tulla vasta äsken. Keskityin tarkastelemaan tyttöä, sillä jotenkin hän näytti tutulta. Yllättäen mieleeni muistui kuva, jossa tapasin Casperin ensimmäistä kertaa, jolloin tuo Raven oli tupsahtanut paikalle ja kaiketi kutsunut minua pennuksi. En ollut varma siitäkään, mutta saatoinhan olla oikeassa.

Nimi: planeetta

10.04.2018 21:48
Casper Thorne

Pojan tunteet leimahtivat jälleen. Finn meni hänellä tunteisiin, enkä edes ihmetellyt. Se lyhyt aika, jonka olin hänet tuntenut oli tehnyt selväksi, että poika osasi olla täysi kusipää. Kysymys olikin enemmän siinä, osasiko hän olla mitään muuta. Poika kuitenkin vastasi hänelle jokseenkin turhautuneeseen sävyyn. Hän oli siis tullut tänne todella vain hetki sitten. Muistin sekavan olon heräämisen jäljiltä, eikä ollut ihme, että toinen oli peloissaan ja yliaggressiivinen. Hän käänsi vastauksensa jälkeen katseensa minuun ja esitti kysymyksen. Finn ehti vastaamaan ennen minua, tällä kertaa hänkin jo aavistuksen vähemmän terävänä. Minä tyydyin kohauttamaan hartioitani ja katsomaan poikaa pahoittelevasti. Oli totta, että olin muistanut yhden tapahtuman aivan tarkasti heräämiseni jälkeen, mutta se ei ollut erityisen miellyttävä kokemus, enkä voinut edes olla varma muiston todenperäisyydestä.
Finn kyllästyi. Haistoin sen selkeästi enkä voinut estää itseäni pyörittämästä silmiäni. Tiesin jo ennen sanoja tai liikkeellelähtöä, että hän oli päättänyt päättää keskustelun. Ongelma olikin ehkä se, että reagoin hänen tunteiden muutokseensa ennen kuin ne ilmenivät millään näkyvällä tasolla, mutta en uskonut, tai ainakin toivoin, että se ei ollut liian epäilyttävää.
Huokaisin liioitellun raskaasti ja hymähdin uudelle pojalle Finnin keksiessä taas omia juttujaan.
”Oon pahoillani, kuten sanoin, se on kusipää. Mut se on oikeessa. Meidän on varmaan paras mennä.”
Otin muutaman askeleen Finnin perään, ennen kuin käännyin ja katsoin poikaa odottavasti. ”Tuutko vai etkö?”

Opal Prior

Pidin katseeni niin tyynenä kuin mahdollista, tietämättä oikein onnistuinko siinä lainkaan. Hän oli selvästi niin äkkipikainen, että oli parempi vain esittää uskovansa kaikki mitä hän sanoi. Kysymykseeni hän vastasi täsmälleen niin kuin olin alitajuntaisesti odottanutkin, ympäripyöreästi. Avasin suuni vastatakseni jotakin, mutta kuulin lähistöltä rasahduksen. Katseeni kääntyi välittömästi siihen suuntaan ja vain sekuntia myöhemmin yksinäinen katulamppu poksahti kelmeään valoon. Tunnistin Ravenin välittömästi ja henkäisin hiljaa helpotuksesta. Ei hänkään ollut välttämättä kaikista parasta seuraa, mutta edes aavistuksen turvallisempi kuin Noah.
”Raven” hengähdin nimen ja otin muutaman askeleen kohti tyttöä. ”Mitä teet?”

Nimi: Soft

10.04.2018 20:24
Kaksoset (Olympia)

Aistin hämmennystä Christianissa, tällä kertaa erittäin vahvasti, joten käänsin katseeni veljeeni kysyvästi. Unohdin asian kuitenkin pian, kun hän kysyi Owenilta, oliko tällä sisaruksia. Hymyilin.
Hymy kuitenkin hyytyi, kun poikakertoi, ettei ollut varma omistiko hän sisaruksia, tai oliko hänellä edes äitiä. En osannut oikein sanoa tilanteeseen mitään. Owen näytti hämmentyneeltä, ehkä mietteliäältä.
"Jos sun muistot siitä on kadonnu, ei se välttämättä meinaa ettei sulla olis silti ollut äitiä", Christian tokaisi hymyillen, yrittäen kai lohduttaa, aistin kuitenkin sekavia tunteita.
"Hmm en mäkään muista mun isää", hymähdin yrittäen omalla tavallani auttaa.
"Se oli aina töiden takia reissussa", Veljeni lisäsi huokaisten hajamielisesti, jolloin oli minun vuoroni hämmentyä. En muistanut oikeasti perheestäni paljoa, Christianin ja yksin olevan äidin. Käännyin kutenkin Owenin puoleen.
"Pitäis varmaan ettiä joku paikka missä nukkua", vaihdoin puheenaihetta. En halunnut puhua masentavia enää, halusin tehdä loogisesti järkeviä asioita, kuten etsiä yösijaa tai ruokaa.

Nimi: Soft

10.04.2018 20:11
Raven

Tiirailin kaksikkoa piilostani, mutta välillämme oleva etäisyys esti minua erottamasta tummia hahmoja ja puheestakin sain selvää vain muutamia sanoja. Nousin ylös hiipparoidakseni hieman lähemmäs, utelias kun satuin olemaan. Katsahdin vielä nopeasti kaksikkoon, ennen kuin lähdin kevein askelin hiipimään puistopolkua pitkin matalana, pyrkien lähempänä rehottavan pusikon suojiin.

Matkan teko jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kävelupolun reunalla tönöttänyt katulamppu syttyi palamaan ja kelmeä valokeila jähmetti minut niille sijoille. Käänsin katseeni ventovieraisiin varautuneesti kiroten mielessäni sitä, että olin unohtanut kokonaan, että omistin moisia voimia. Pysyttelin paikallani ja hiljaa, nostaen vasemman käteni hiusteni sekaan takaraivolle hieman nolostuneena odottaen toisten sanovan jotain.


Bambi

Nathany huomasi jonkinlaisen putiikin kerrostalon alaosassa, joten suuntasimme sinne. Ovi oli kuitenkin lukossa, ja miltein ehdin pettyä huonon onnemme tähden, mutta sitten jollain ihmeen kaupalla Nathany sai oven tiirikoitua auki, kepillä! En jäänyt hämmästelemään mistä poika oli oppinut moista, astselin vain tyytyväisenä sisälle. Putiikki oli pimeä ja pieni ja siellä näytti olevan kaikenlaisia pieniä sähkölaitteita.
"Löytyisköhän täältä jotain varageneraattoria?" mietin ääneen olettaen, että sähköt olivat katkenneet kaupungista kuvun vaikutuksesta.vSuuntasin suoraan putiikin perälle, tiskin takana sijaitsevasta ovesta sisälle. Tila oli pieni ja pilkkopimeä, mutta kun silmät tottuivat hämärään löysin nopean etsinnän jälkeen generaattorin.
"Mmh, osaatkos sä käynnistää tämmöstä", hymyilin Nathanylle, meille oli käynyt helvetinmoinen tuuri.

Nimi: Soft

10.04.2018 19:43
Finn

Casper vaikutti synpaattiselta toista poikaa kohtaan, mikä hieman häiritsi minua, ei sillä että olisin ollut mustasukkainen, en vain pitänyt mukelon nokkavuudesta. Uusikko mulkaisi minua merkitsevästi ja virnuilin vain vastaukseksi, sain jonkinlaista mielihyvää siitä että sanani vaikuttivat negatiivisesti toiseen.
Poika sanoi olleensa yksin about vartin ja kohautin kulmian. Toinen ei siis ole ollut täällä kauaa? Vastauksen jälkeen tuo kysyi kysymyksen, muistimmeko me mitään.
"Ei me paljoo, jotain pientä sieltä sun täältä", mutisin vaihteeksi ilmeettä. Tämä keskustelu alkoi kyllästyttää minua, joten en ujostellut ilmaista tuntemuksiani ääneen.
"Nää löpinät alka käymään ihan helvetin tylsiks, voitasko me mennä?" Huokaisin katsoen Casperia merkitsevästi toinen kulma koholla, kääntäen sitten katseeni poikaan.
"Ja Musti, sä voit pitää lemmikkis, te kun näytätte tulevan niin hyvin toimeen", virnistin kävellen sitten kaksikon läpi eteen päin.

Nimi: Tiuhti

31.03.2018 13:11
Owen Koch

Olin pistänyt Olympialle puhuessani sivusilmällä merkille tämän vieressä seisovan pojan tutkivan katseen minussa. Asia ei minua kuitenkaan häirinnyt, olinhan minäkin tarkkaillut molempia varsin uteliaasti peittelemättä sitä. Poika kertoikin heti oman nimensä, äänensävyssään lämpimämpi sävy. Ja heti perään epäilykseni sai vahvistuksen, sillä kaksikko tosiaan oli sisaruksia, oikeastaan kaksosia. Tyttö jatkoi kertoen, että he olivat syntyneet Italiassa. Huomasin, että Christianin pää kääntyi toisen puoleen, tämän kasvoilla näkyi hämmennys. Pian se siirtyi kuitenkin katsomaan taas minua, jolloin sisaruskysymys sysättiin puolestaan minulle.
”Ei, tai en ainakaan usko”, vastasin. Otsani rypistyi hieman. ”Ei mulla taida olla edes äitiä.”
Ne muistot joita saatoin vaivoin löytää pääkopastani, olivat utuisia eivätkä sisältäneet kuin yhden henkilön; isän.

Ricky Hyde

Finnin kommentti ”kauhuissaan poukkoilevasta mukelosta” sai ärtymykseni kiehahtamaan uudelleen. Sain ihan tosissani yrittää pitää kiukkuni kurissa, ja jos käsissäni ei olisi ollut noita teriä olisin varmasti ollut jo toisen kurkussa. Mutta oli minulla kuitenkin sentään sen verran tilannetajua, etten ruvennut silpomaan toista ylivoimaa antavilla piikeillä.
En sanonut kommenttiin mitään, loin Finniin sellaisen mulkaisun, joka varmasti kertoi enemmän kuin sanat, ja sen jälkeen kiinnitin huomioni toiseen poikaan. Tämä oli sanonut, että en ollut ainoa joka kärsi muistinmenetyksestä. En tiedä, olisiko sen pitänyt lohduttaa vai ei. Jos en tosiaan ollut ainoa, asiassa oli pakko olla jotain hämäräperäistä. En ehtinyt vastaamaan vielä mitään, kun Finn kysyi miten pitkään olin ollut siellä yksin.
Kohautin harteitani.
”Ehkä vartin? En minä tiedä, ei mulla ole kelloa”, mutisin. Vein katseeni toiseen poikaan. Tämä oli vain hetkeä aiemmin luonut minulle pienen hymyntapaisen, joten uskoin voivani luottaa tähän vähän enemmän kuin Finniin. Ei sillä, että olisin luottanut oikeastaan kumpaankaan yhtään.
”Ja tekään ette siis muista mitään, vai?” kysyin.

Nimi: Helena@puhelin

28.03.2018 05:15
Logan Reed

Viileys oli ensimmäinen asia, jonka Logan tiedosti. Se kietoutui hänen ympärilleen hellin ottein alkaen pikkuhiljaa tiukentaa otettaan pojasta, joka pian värähti kylmästä. Hajuaisti oli seuraava, joka alkoi toimia kantaen mukanaan tiedon ulkoilman raikkaudesta. Kädellä hapuillen hän tunsikin soran paljasta ihoaan vasten.
Silmien avaaminen ei kuitenkaan onnistunut yhtä helposti, muut aistit ehtivät valpastua ennen kuin Logan sai silmänsä auki. Näöllä kesti kuitenkin aikansa tarkentua, mutta lopulta poika näki ympärillään kohoavat rakennukset tai oikeastaan rauniot, jotka niistä olivat jäljellä. Villiintynyt luonto oli tehnyt oman tehtävänsä rakennusten rappioittamiseksi.
Hitaasti poika uskaltautui kohottautua istumaan käsillään kuitenkin maasta tukea ottaen. Samalla nuorimies katseli ympärilleen tarkastellen paremmin ympäristöä. Missä hän oikein oli? Hän ei tunnistanut paikkaa lainkaan… Kummallista, hän ei myöskään muistanut miten oli sinne päätynyt missä nyt sitten ikinä olikaan.
Logan hätkähti, kun lähistöltä kuului pamaus ja ikkunan särkymisen ääni. Ihan kuin joku olisi ampunut juuri aseella… Mutta kuka ja miksi? Kauan ei mennyt, kun kuului toinen pamaus ja ikkunan särkymisen ääni.
Hetken mietittyään Logan alkoi nousta ylös vaatteitaan liasta pudistellen. Aseen äänet tekivät hänet varautuneeksi, mutta mahdollisesta uhasta huolimatta hän halusi tarkistaa, mistä pamaukset olivat tulleet ja millaisesta tilanteesta oli kyse. Hän ei kuitenkaan ollut sata varma, mistä pamaukset olivat kuuluneet. Niinpä poika jäi vielä paikoilleen seisomaan ja kuulostelamaan ympäristöä, mikäli jostain vielä mahdollisesti kuuluisi jotain.

Nimi: pixeli

17.03.2018 18:10
Noah Thorne

Nyt vasta aloinkin epäilemään tyttöä, toinen ei tainnut uskoa kaikkia selityksiäni. Minulla oli kumminkin täydellinen vastaus jos Opal saisi valheeni selville, joka todennäköisemmin tulisi tapahtumaan, ja alkaisi sepittämään siitä kaikenlaista. Hän vaikutti myös varsin varomattomalta, joka johtaisi siihen ettei hän selviytyisi tässä kaupungissa. Piti osata taistella, niin fyysisesti kuin sanoillakin. Hymähdin hitunen halveksivuutta äänessäni. Rauhoitu. Opalin tässä pitäisi rauhoittua. Tyttö jotenkin ei sopinut tälläiseen epävarmaan ja vaaralliseen elämään. Toinen kysäisi mitä aikoisin tehdä seuraavaksi. Kohotin toista kulmaani, kysymyksen pystyi tulkitsemaan monella tapaa-mutta tulkitsin sen niin miten oletin tytön sillä tarkoittavan.
"No, tutkia varmaa tätä kaupunkia ja miettiä miten pääsen pois tai jotain" totesin viileästi. En edes viitsinyt vaivautua kysymään sitä Opalilta. Se ei edes sinänsä kiinnostanut minua.

Nimi: planeetta

16.03.2018 21:22
Opal Prior

Oli totta, että olin toivonut pojan astuvan ansaan ja paljastavan jotakin muuta, mutta tämäkin reaktio oli mielenkiintoinen. Vastaus oli hyvin hyökkäävä ja antoi täyden varmistuksen minulle siitä, että poika valehteli. Pidin katseeni tyynenä, kohotin vain hieman kulmiani.
"Rauhotu. Mä vaan mietin muistinko oikein, mulla meni vähän ohi mitä sillon sanoit. Anteeks, en tarkottanu udella." ääneni oli tasainen, vaikka sydämeni hakkaisikin rinnassani jälleen tuhatta ja sataa. Sitä toinen ei kuitenkaan voinut mitenkään tietää ja pyrin pitämään itseni täysin tyynenä ulospäin.
"Mitä aiot tehdä seuraavaksi?" kysyin aidosti asiasta kiinnostuneena häneltä, vaikka osasyy oli myös aiheenvaihdos. Minulla ei ollut aavistustakaan seuraavista askeleistani, enkä edes kokenut, että täällä pystyisi suunnittelemaan mitään etukäteen.

Casper Thorne

Poika hymähti aivan hieman, aavistuksen sanoilleni Finnistä. Se oli hyvä merkki. Poika alkoi luopua jättimäisestä suojamuuristaan kivi kerrallaan. Finnille vastatessaan hän kuitenkin oli jälleen aggressiivisempi. Hetken verran hän piti yllä itsevarmuuttaan, mutta jo ennen kuin ilme kasvoilla muuttui, haistoin, että taisto oli voitettu hetkelliseksi. En ollut lainkaan yllättynyt, kun poika antoi periksi ja myönsi pelkonsa. Hymähdin hänelle myötätuntoisesti.
"Ei muutkaan mitään muista, joten et oo yksin sen asian kanssa." vastasin hänelle pienen hymyn kera, välittämättä Finnin pistävästä kommentista. Finn jatkoi kysymällä siitä, oliko poika ollut täällä yksin koko ajan. Vilkaisin häntä. Olin pannut merkille muutoksen ilmassa kun oli puhunut hänestä uudelle pojalle. Finnin ja minun välini olivat todella muuttuneet alusta. Aika uskomatonta.
Käänsin huomioni takaisin kaksikkoon. Heidän kummankin hyökkääväisyytensä oli jo huvittavaa. Enpä olisi yllättynyt, jos heti kun Finn ei enää roikkunut minun kurkussani, minä repisin häntä irti muiden kurkuista.

Nimi: Soft

15.03.2018 18:57
Finn

Casper sanoi pojalle, ettei valehtelusta ollut apua ja että kannattasi luota siihen, että hän kyllä tiesi mistä tässä oli kyse, hymähdin laittaen kädet rennosti puuskaan. Seurasin pojan kasvojen ilmeitä, kääntäen kuitenkin pääni pian Mustin suuntaan, kun tuo otti minut puheeksi. Olinko sitten muuttanut käytöstäni Casperia kohtaan niin rajusti, että toinen pystyi käyttämään termiä "aluksi"? Ottaen kuitenkin huomioon sen, että alkuun olin uhannut runnoa toisen päätä kupusen pintaan, vastaus oli kyllä. Mieleeni ei olisi tullutkaan tuolloin auttaa tuota niljaketta ylös asfaltin pinnasta.

Havahduin jälleen ajatuksiini kun terävä kielinen ipana vastasi kärkevästi kysymykseeni.
"Totta, ei tollasesta helvetillisen kauhuissaan poukkoilevasta mukelosta voikkaan erehtyä, mun moka", tuhahdin kiristäen leukaperiäni, toinen kävi tosiaan hermoilleni, jos vain noita teriä ei olisi olemassa niin…
Uusikko myönsi olevansa peloissaan, ei meidän vaan muistinmenetyksensä tähden. Muistin itsekkin, kun heräsin kadun pölyistä, muistamatta muuta kuin oikean nimeni ja välähdyksiä elämästäni, olin kauhuissani. Mutta helvetissäkö minä sitä Bairille myönsin, joka tuolloin oli kävellä ylitseni. Huokaisin, siitäkin tuntui olevan ikuisuus.

"No keltanokka, kerros miten pitkään sä oot harhaillu täällä yksinäs?" Kysäisin sitten, mitä enemmän olin äänessä sen vähemmän kakaralla oli sijaa vittuilla.


Raven

Omakotitalo oli puinen, valkoiseksi maalattu ja ilmeisesti varsin uusi rakennelma, sillä maalipinta ei repsottanut ollenkaan. Piha tosin oli villiintynyt ja peittänyt alleen tummanharmaan kivetyksen, jonka erotti vain vaikeasti näin vähässä valaistuksessa. Suuntasin ilman sen suurempia mutkia suoraan talon terassille tutkailemaan ovea, joka oli lukossa. Ikkunat olivat ehjät, mutta helpostihan nuo tuosta rikkoisi, kivellä tai jollain puutarhatontulla.

Kopeloin ylikasvanutta nurmea hämärässä jonkin aikaa, saaden sitten käsiini noin kämmenen kokoisen koriste sammakon, joka oli asetettu nököttämään koristeeksi pienen kannon nokkaan, huokaisin. Astelin takaisin terassille, ojensin vasemmankäteni sammakoineen taakse ja löin ikkunan helisten hajalle. Lasin sirpaleet kilisivät kengilleni ja tummalle laudoitukselle, pienimmät sirut jäivät vaatteilleni. Laskin puutarhakoristeen kädestäni ja aloin puhdistaa paitaani, kun yhtäkkiä kuulin kauempaa epäselvää puhetta (Opal & Noah). Valpastuin heti ja nappasin maasta käteeni sopivimman lasin kappaleen ja hiljalleen viipersin kohti ääniä, toinen kuului selkeästi miehelle.

Pian erotin kaksi tummaa hahmoa hämärässä, he keskustelivat puistoaukealla, itse pysyttelin piilossa varmuuden vuoksi, kuunellen ja tarkkailen kaksiko juttu tuokiota yrittäen saada selville, mitä asia koski.



Christian (feat. Olympia)

Katselin siskoni tilanteen setvimistä hieman häveten, olisi antanut minun vain kertoa tarina lyhyesti, ytimekkäästi ja ennen kaikkea selkeästi, huokaisin. Laitoin kädet puuskaan siinä vaihein, kun poika kehui Olympian nimeä esittäytyen sen jälkeen Oweniksi. Tyttö hymyili, kiittäen toista ja käänsin katseeni jälleen siskosta poikaan tarkkailevasti. Toinen näytti nuorelta, korkeintaan 16 vuotiaalta teiniltä, jolla oli vielä suhteellisen söpöt kasvonpiirteet. Lyhytkin tuo oli, Olympian kanssa suunnilleen samoissa mitoissa.
"Christian", esittäydyin sitten lyhyesti, mutta lämpimällä äänen sävyllä ja kevyesti hymähtäen. Vitsaileva puoliskoni oli mennyt piiloon kaiken tämän hämmennyksen ja pelonsekaisen tunnepilven taakse, eikä se oikeastaan vaivannut eloani vielä, tai ehkä hieman?
Owen pisti merkille, että olimme sisaruksia, virnistin.
"Näin on", huikkasin hyväntyylisesti ja Olympia jatkoi näyttäen jo leveämpää hymyn poikasta,"Oikeestaan kaksosia, synnyttiin Italiassa". Katseeni kääntyi sisareeni hämmentyneenä, olimmeko me oikeasti Italiasta? Käänsin kuitenkin katseeni kulmia kohauttaen takaisin poikaan, mahtoi liittyä jotenkin tähän muistinmenetykseen.
"Entäs sä, onko sulla sisaruksia?" Kysyin sitten miettien samalla, oliko Owen yhtä luotettava ja viaton miltä tämä näillä tiimoin antoi ymmärtää.

Nimi: pixeli

14.03.2018 10:18
Noah Thorne

Mietin mitä täällä kaupungissa voisi tehdä jos täältä ei kerta päässyt pois. Pitäisikö kaikkien vain yrittää elää täällä toistensa kanssa vähillä ruoilla ja ikuisesti. Tilannetta ei yhtään helpottanut sekään ettei kukaan melkeen muistanut mitään mistään. Yritin kovasti muistella jotain, kuten missä olin asunut, mutta turhaan. Katselin tyttöä ja hänen viimeisen kysymyksensä kohdalla kurtistin kulmiani kummastuneena, vaikka tavallaan tiesinkin mitä Opal haki takaa.
"Ja mitä? Tiesiks et säkää et muista kovin paljoa, jotenka mäkään en muista kaikkea tarkasti" sanahdin terävästi ja jatkoin.
"Mun muisti pätkii joka ei varmaankaan oo kovin suuri yllätys" totesin ja katsoin Opalia kulmat kurtussa pistävästi.

Nimi: planeetta

14.03.2018 09:05
Opal Prior

Noah kuunteli sanani, joskin kohotti toista kulmaansa kysyvästi puolessa välissä, ja myöntyi niille. Hän jatkoi vielä puhumista, enkä ollut ihan varma mistä hän sai ajatuksen nuorisovankilasta, vaikka periaatteessa siinä oli järkeä. Kaikki tapaamani vaikuttivat olevan oikeassa iässä ja mahdollisesti myös sellaisesta taustasta. Tai no, ei edes välttämättä. Minä en ollut sellaisesta taustasta. Tiesin sen aivan varmasti.
En siis reagoinut pojan sanoihin sen kummemmin. En tiennyt olinko samaa mieltä. Parempi oli kuitenkin myötäillä hiljaa, en aikonut jäädä tappelemaan vastaan turhaan.
"Niinpä..." vastasin vilkaisten jälleen pimennyttä ympäristöä, ollen samaa mieltä Noahin viimeisestä, jokseenkin kylmästä lauseesta. Katseeni pysähtyi jonnekin puiston peränurkille ja vaistoni kertoivat, että näin jonkun liikahtavan. Mitään ei kuitenkaan tullut, joten sanoin itselleni olevani hysteerinen. Käänsin katseeni takaisin Noahiin.
"Mitä sanoitkaan muistavasi? Sun vanhemmat ja...?" kysyin sitten rypistäen otsaani hieman kysyvästi.

Nimi: pixeli

13.03.2018 18:38
Noah Thorne

Pyöräytin pariin otteeseen nilkkojani saadakseni kehooni lämpöä ja puutuneisiin jalkoihini liikettä. Siirsin katseeni maahan ja mietin, että voisin kyllä jossain vaiheessa häippästä paikalta ja jättää tyttösen yksin. Nostin katseeni hetkeksi ylös Opalin ryhtyessä sepittämään kysymykseeeni vastausta hymähdin myös kevyesti. Toinen kertoikin pitkät pätkät ja kohotin jossain vaiheessa kulmianikin. Annoin Opalin puhua loppuun ja aukausik vasta sitten oman suuni.
"Toi selitys on jopa ihan järkevä" totesin ja pyyhkäisin hiukseni taakse, vaikka ne valuivatkin hitaasti takaisin ylös ka kiemuroille.
"Turhan paljon. Ne ois voinu vaikka suoraan siellä nuorisovankilapaikassa ampua meidät kuoliaiksi tai sitten esim. Antaa erilaisia myrkkyjä ja kattoo kuka kuolee nopeiten tai jotain vastaavaa" jatkoin. En siis uskonut että meidät haluttiin tapattaa, ainakaan kovin nopealla tavalla, jos täällä kerta oli ruokaa ja muuta.
"Joten uskon että meidät halutaa pitää elossa tai nii...mutta kumminkin jossain poissa ihmisten keskuudesa, lukkojen takana" totesin kylmästi ja kurtistin hivenem kulmiani.

Nimi: planeetta

13.03.2018 08:35
Opal Prior

Noah vaikutti hieman poissaolevalta, kun vastasin hänelle ruuasta. Hän näytti miettivän jotakin ankarasti, enkä voinut olla miettimättä, oliko kyse minusta. Tuskin hänelle nyt yhtäkkiä mitään muutakaan mieleen tuli, joten liikahdin epämukavasti yrittäen puolestani miettiä, mitä poika halusi minusta.
Poika vastasi kuitenkin, joten ilmeisesti hän oli kuunnellut tarkemmin kuin olin luullut. Kuuntelin hänen sanansa tarkkaavaisesti. Jos poika ei pian lähtisi ruokaa hankkimaan, minä jättäisin hänet yksikseen. En edes muistanut, milloin olin viimeksi syönyt, ennen heräämistäni ainakin, mutta se oli aikaa, josta minulla ei ollut muistikuvia lainkaan.
Pojan jatkaessa, en voinut olla hymähtämättä.
"Niin kai, mutta oon täällä tuntenut aina välillä tuultakin, että jostain se tulee läpi. Ehkä vesikin. Jos kupu olisi täysin kiinteä, eihän täällä olisi happeakaan ikuisesti." keskeytin, kun tajusin ajatuksen, että saattoi olla, että happi loppuisi aikanaan. Siihen olisi vielä aikaa, mutta ei tämäkään kaupunki loputtoman suuri ollut. Ravistin ajatuksen päästäni ja jatkoin Noahille puhumista.
"En usko myöskään, että edes välttämättä ollaan alueella, jossa sataisi lunta. Kuvun päälle kerrostuisi luultavasti lunta ja blokkaisi meiltä valon täysin. Kuka ikinä rakensikaan kuvun, on miettinyt asiaa ja luulisin, että se on sijoitettu jonnekin, jossa elinolosuhteet mahdollisimman hyvät, ellei ne nyt aio tapattaa meitä mahdollisimman nopeasti, mutta sitä varten on käytetty paljon resursseja."

Nimi: Tiuhti

12.03.2018 23:25
Ricky Hyde

Sain tuhahduksen, ettei valehtelu kannattanut. Poika sanoi myös jotain sen suuntaista, että tiesi mistä siinä oli kyse. Otsani rypistyi. Miten muka? Ajatukseni katkaisi tämän naurahdus ja toteamus, että Finniin pitää vain tottua. Hymähdin. No ehkäpä minuunkin pitää sitten vain ”tottua”. En ehtinyt tuomaan sitä ajatusta kuitenkaan julki ääneen, kun Finn kysyi tyypillisellä välinpitämättömällä äänellään olinko uusi siellä.
”Mitäpä veikkaat?”, vastasin tälle yhtä kylmää äänensävyä käyttäen, toinen suupieli aavistuksen koholla. Itsevarma ilmeeni vaihtui kuitenkin nopeasti, ja annoin itseni luovuttaa.
”Joo, okei, saatan ehkä hieman pelätä”, sanoin vastahakoisesti, kohdistaen lauseen erityisesti toiselle pojalle. ”Mutta vaan, koska mä en muista yhtään mitään.”
Noin. Nyt se oli sanottu.

Nimi: pixeli

12.03.2018 21:14
Noah Thorne

Nyt aloin tosissaan miettimään miksi Opal oli joutunut tänne. Hän vaikutti niin viattomalta ja surkealta, että oli vaikea kuvitella tyttö johonkin rikospaikalle, ase kädessä. Ei se ei vain sopinut tyttöön. Hänen nimensäkin, Opal, se toi mieleen juuri sellaisen kiltin tytön ja no olihan toinen sanonut työnskennelleesnä sairaalassa, mutta jos ei laskettu sitä että tiesin sen -niin en kyllä olisi ajatellut tytön työskenelleen siellä tämän ujouden vuoksi, vaikka saattoihan se kuinka ujo toinen oli riipua monestakin asiasta. Nimen perusteella ei kuitenkaan juurikaam voinut päätellä kenestäkään mitään, sillä eihän luonne näkynyt heti syntymän jälkeen.
Kuuntelin puolella korvalla Opalin sanoja ruoasta, sillä mietin yhä tytön menneisyyttä. Katsahdin tyttöä silmiin.
"Luulis. Onneks mul ei kummiskaa oo mikään kiire viel ettii ruokaa, mutta tottakai oishan sitä kiva löytää" totesin ja kadotin sähköpallon kädestäni. Räpyttelin hetken silmiäni tottuakseni vielä paremmin tähän hämärään. Harkitsin toisen iän kysymistä, mutta lopulta päädyin siihen etten kysyisi sitä.
"Muuten ku tän paikan ympärillä on se kupu niin eihän tänne muuten sit sada lunta tai välttämättä vettäkään? Ei sillä että haluaisin sitä vaan että ois hyvä jos ei satais, ainakaa lunta" totesin ja katsahdin ylös. Jalkani alkoivat jo väsyä seisomisesta ja minun teki mieli istua tai edes laskeutua päkiöiden varaan, mutta jostain syystä en viitsinyt juurikaan liikkua.

Nimi: planeetta

12.03.2018 16:29
Casper Thorne

En ollut lainkaan yllättynyt, kun poika alkoi puolustella itseään. Tuhahdin melkein jo huvittuneena vastareaktion voimakkuudesta.
"Älä jaksa valehdella. Luota vaan muhun, se on ihan turhaa ja tiiän kuitenkin mistä tässä on kyse." vastasin kärkevästi. En vieläkään halunnut jakaa kykyäni kenellekään muulle kuin Finnille, ainakaan ellei olisi ihan pakko. Totta kai omatuntoni alkaisi kolkuttaa (kolkutti jo Mailiksen kanssa) ja ennemmin tai myöhemmin en enää voisi salata asiaa kaikilta, mutta voisin vielä vähän aikaa ainakin olla kommentoimatta asiaa millään tavalla.
Naurahdin hänen kommentilleen Finnin huonosta käytöksestä.
"Siihen kannattaa vaan tottua. Ihan kusipää se oli mullekin aluks." vastasin, vilkaisten sivusilmästäni poikaa. "Nykyään tullaan juttuun ihan hyvin." hymähdin Finnille, jo paljon hyväntuulisemmin.
Finnin kysymys oli aiheellinen ja käänsin katseeni kiinnostuneena takaisin poikaan, kohottaen kysyvästi kulmiani. Pidin nyt hajuaistini niin keskittyneenä häneen kuin vain pystyin, halusin saada irti kaiken joka vain oli irti saatavissa.

Opal Prior

Noah reagoi sanoihini hartioiden kohautuksella ja myönsi, että se oli mahdollista. En ollut ihan varma, uskoinko itsekään sanoihini, koska ei kai kukaan niin tyhmä voinut olla, mutta virheitä sattuu kaikille. Toivoa oli siis.
"En tiiä. En oo törmänny vielä mihinkää ruokaa, pitäis kyllä ettiä. Kai täällä jotain on pakko olla." vastasin täysin rehellisesti, kiertelemättä lainkaan tällä kertaa. Harkitsin kysyväni, haluaisiko poika lähteä yhdessä ruokaa etsimään, mutten viitsinyt. En tiennyt vieläkään, mitä mieltä toinen oli minusta, enkä halunnut väkisin tunkea hänen seuraansa. Enhän ollut itsekään vielä edes varma, halusinko juuri Noahin seuraa lainkaan, sillä hälytyskellot soivat yhä taustalla.

Nimi: pixeli

12.03.2018 16:26
Nathany

Bambi nyökkäsi hyväksyvästi suuntani suhteen niinkuin olin olettanutkin. Emmehän me kumpikaan oikein tienneet mitään, jotenka riitely suunnasta olisi ollut omasta mielestäni ainakin turhanpäiväistä. Liihottelin eteenpäin ja katselin aina silloin tällöin taaempana tulevaa Bambia. Kylmyys oli lisääntynyt ja aloin yhä kiihkeämmin etsiä jotain nukkumapaikaksi sopivaa. Käännyin ympäri ja liikuin hiljaa taaksepäin kuunnellen Bambin puhetta. Tyttö veti hupun päähänsä ja laittoi kädet taskuihinsa. Itsekkin vedin takkinihupun päähäni ja kiharat hiukseni tulivat osittain silmieni eteen.
"Musta tuntuu et vois olla, joten etitään semmonen" totesin ja käännyin taas toisinpäin. Katselin rakennuksia, joista osat olivat taloja ja osat ehkä jonkilaisia putiikkeja. Lopulta äkkäsin jonkun kerrostalon alaosassa olevan putiikin, jossa näytti kyllä olevan pimeää, mutta lamppujen hahmoja näytti sisällä olevan. Osoitin paikkaa Bambille ja liihottelin sen luo. Laskeuduin maahan ja kadotin siipeni. Kokeilin ovea, mutta se oli lukossa tai jumissa.
"Tää ovi on kai jotenki lukossa niin etin jonku jolla voin tiirikoida sen auki"
Mietin hetken ja asetuin polviseisontaan. Etsin maasa keppiä, jonka löysinkin pienen etsinnän kuluttua. Nousin ylös ja rygdyin tiirikoimaan ovea auki. Se tuntui jotenkin kauhean tutulta, aivan kuin olisin tiirikoinut ennekin. Pienen vääntelyn jälkeen kuului naksahdus. Heitin kepin pois ja avasin oven.
"Näin!" Totesin hyväntuulisena ja annoin Bambin mennä ensimmäisenä sisään rakennukseen. Katselin ympärilleni ja pistin muistiini hyviä maamerkkejä ympäriltämme.

Nimi: pixeli

12.03.2018 12:31
Noah Thorne

En oikein tiennyt mitä ajatella tytöstä. Olin muuttanut mieltäni monesti, minulla kun ei ollut tapana pinttyä samaan piirteeseen. Tytön nimestä voisi ehkä päätellä jotain. Hetkeksi taas päädyin ajattelemaan Casperia. Hän oli lähtenyt jonkuk tatuoidun jätkän kanssa jonnekkin. Olin jo päättänyt etten haluaisi tutustua veljeni kaveriin. Siirsin katseeni muualta tyttöön, joka hymähtäen kertoi nimekseen Opal. Vai Opal? Hieman eksoottinen nimi, mutta sopi tuolle varsin eksoottiselle tytölle. Tyttö loi minuun surumielisen katseen ja kuuntelin hänen sanojaan.
"No joo, toi vois olla ihan tottakin ja asia mikä void tapahtua" hymähtin ja kohautin hartioitani.
"Muuten ootko miettiny et mitä ruokaa tääl on? Tää vaikuttaa aika hylätyltä paikalta" jatkoin ja estin hampaitani kalisemasta. Nyt taas kylmyys alkoi valua kehooni.

Nimi: Tiuhti

12.03.2018 11:48
Owen Koch

Kaksikko, tyttö varsinkaan, ei näyttänyt mielestäni kovinkaan hilpeältä, mikä sai minut pohtimaan oliko tämä sittenkään hyvä idea. Vihamielisiltä tai uhkaavilta he eivät vaikuttaneet, mutta silti. Sitten poika totesi ettei muita ollut näkynyt, enkä ollut ihan varma tämän äänensävystä. Hänellä oli joko todella hyvät hermot epäilyttävissä tilanteissa ja osasi olla vakuuttavan rauhallinen, tai sitten häntä ei vain kiinnostanut. Tyttö sen sijaan osoitti hermostuneempaa käytöstä, kun hivuttautui vähän taaemmas minun pysähtyessä heidän eteensä. Sitten tämän silmät laajenivat kertomuksestani. Toinen oli sanomassa jotain, mutta tyttö ehti ensin.
Kulmani kohosivat yllätyksestä, kun sain kuulla, että kaksikolle oli käynyt täysin samalla tavalla. Kumpikaan ei muistanut mitään. Selittäessään tyttö elehti käsillään hurjasti. Sitten hän ojensi kättään, johon tartuin vähän hitain elein. Nimekseen hän kertoi Olympia, ja poika tämän vierellä huokaisi - häpeissäänkö? Rypistin kulmiani kysyvästi, mutta loin sitten kasvoilleni pehmeän hymyn.
”Sulla on kaunis nimi”, totesin, koska väistämättä nimestä tuli mieleen Olympos-vuori, joka jostain syystä pomppasi ajatuksiini.
”Owen”, kerroin sitten nimeni, ja vein käteni pois toisen ulottuvista. Vilkaisin poikaa, joka seisoi Olympian vierellä. Heissä oli hyvin paljon yhdennäköisyyttä.
”Hetkinen”, sanoin hetken päästä, niin kuin olisin tajunnut jonkun suurenkin asian, ”tehän ootte sisaruksia?”
Okei, ehkä se oli tyhmä kysymys, koska kaksikko oli niin toistensa näköiset, että varmasti olivat sisaruksia. Vaikka ihan aluksi olinkin kuvitellut heidän olevan pari tai jotain.

Nimi: Soft

12.03.2018 10:20
Bambi

Nathany liihotteli siivillään perässäni ulos rakennuksesta ja katselin suuria sulkasiipiä hetken yhtä vaikuttuneena kuin ensikerralla nähtyäni ne. Osaisin kuvitella, että moni kadehtisi poikaa. Hän pystyi käytännössä menemään minne halusi ja milloin halusi, sitä paitsi ihmiset ovat aina yrittäneet keksiä tapaa, jolla he voisivat itse päästä lentoon.
Hymähdin nyökäten, kun toinen ehdotti suuntaa ja suunnitelmaa uuden, nukkumiskelpoisen ja valollisen rakennuksen etsimistä. Epäilin kuitenkin, ettei san "turvallinen" sopinut yhteen valon kanssa, sillä koko kaupunki oli pimeänä joten valo varmasti vetäisi lisää porukkaa puoleensa.
Pimeys kuitenkin hieman ahdisti minua, joten tuskin valosta niin paljoa haittaa olisi, ainakaan tällä kertaa, monet varmasti etsivät omia yöpymispaikkojaan, ja ehkeivät he edes uskaltaisi tulla tutkimaan, ketä valon omisti en itse ainakaan menisi.
Lähdin viipottamaan Nathanyn perässä vasempaan hieman energiattomasti, väsymys teki jaloista painavan tuntuiset.

Tutkiskelin itsekin kadun rakennuksia todeten kuitenkin vähän ajan päästä, että ne olivat aikalailla jonkinlaisia kauppoja tai vuokrattavia tiloja, huokaisin.
"Oiskos jossain rautakaupassa tai teknologiajutussa jotain lamppusia?" ehdotin ja vedin hupun päähän ja kädet hupparin taskuun, sillä yöilma oli huomattavasti viileämpää mitä se oli ollut päivällä.


Olympia (feat. Christian)

Pyyhkäisin kyyneleet pikaisesti kämmenselkään, kun kaupassa liikkui joku taskulampun kera. Päästyämme ovelle, valokeila kääntyi osoittamaan suoraan kasvoihini ja siristin sinisiä silmiäni hieman kärttyisesti. Astin ilmassa helpotusta ja uteliaisuutta, mikä tuntui minusta oudolta tosin tuntemukset rauhoittivat minua hieman. Olin koko päivän tuntenut vahvasti erilaisia olotiloja, mutta ne eivät tuntuneet omiltani, vaan jotenkin- irrallisilta? Parempaa kuvausta en itselleni kyennyt keksimään.
Hymähdin kevyestä epäluulostani ja ärtymyksestäni huolimatta nuorehkon näköisen pojan iloiselta kuulostavalle sanahdukselle siitä, miten oli kivaa että joku mukin oli hereillä, tosiaan muita otuskia ei ollut näkynyt missään, lintuja lukuunottamatta.
"Hmm, ei täällä muitakaan ole oikein näkynyt", Christian tokaisi ajatukseni ääneen nopean lausahduksen muodossa, en osannut sanoa oliko veljeni helpottunut, tunteita tuntui olevan ilmassa paljon ja oli vaikea erottaa mitkä niistä kuului minulle. Nuori poika näytti itsevarmalta ja tuntui minusta pysähtynen hieman liian lähelle selvittyään rojuvuorista kaupan lattialla, joten otin pientä taka-askelta.
Silmäni laajenivat kuitenkin aavistuksen, kun ventovieras kertoi kokeneensa saman kohtalon kuin minä ja Christian juuri äskettäin, unohdin epäluuloisuuteni heti. Mies vierelläni oli avaamassa suutaan sanoakseen jotain, mutta ehdin kiihkoissani ensin.
"Meillekkin kävi silleen, että herättiin jostain ulkoota eikä kummallakaan ole mitään muistikuvaa miten siihen päädyttiin", höpötin elehtien käsilläni aika voimakkaasti miettimättä sen kummemmin saiko sanoistani mitään selvää. Olin hämmentynyt koska koko tilanne oli hämärä ja tuntui jotenkin liittyvän toisen pojan kohtaloon. Ojensin kättäni.
"Mä olen muuten Olympia", tokaisin sitten poiketen aiheesta aivan täysin ja veljeni huokaisi joksenkin häpeissään ja puristi päätään kevyesti.


Finn

Casper nousi käteni avuin ylös maasta, en kuitenkaan kysynyt miehen vointia, en oikeastaan sanonut yhtään mitään. Ei ollut tapaistani huolehtia muista tai heidän kunnostaan, siitä kertyisi vain ylimääräistä vaivaa ja hankaluuksia, tunsin kuitenkin olevani sen toiselle velkaa. Sitä paitsi minulla ei ollut ketään muutakaan, Casperista oli tullut minulle yllättävän tärkeä.

Rypistin otsaani ipanan sanoille, ettei hän pelännyt, tiesin kuitenkin Mustin olevan sanoineen oikeassa, olihan hänellä kuitenkin kyky nuuskia toisten tunteet, sitä paitsi poika oli vaikuttanut aika vauhkolta kun kerran oli Casperiin törmännyt sellaisella voimalla. En alkanut naljailemaan uudelle tulokkaalle asiasta, Casper oli vaikuttanut äskettäin siltä ettei jaksanut kuunnella enää sanaakaan ylimääräistä kinaamista, tungin vain omat käteni taskuun seuraten uhittelevan pojan toimia, kun tuo vetäisi kädet puuskaan mutisten jotain tympeää. Uusikko katsahti kättään, mikä seurauksena tein samoin huomaten nyt, että terät olivat aiheuttaneet ulos työntyessään tumman verivanan, joka valui pitkin pojan kättä. Kohautin kulmiani ja nostin jälleen katseeni toisen kasvoihin.
"Oot vissiin uus täälläpäin?" Kysyin äänessäni edelleen kylmä sävy, ei sillä että minua hirveästi kiinnostaisi, halusin vain tietää kuinka pitkään ipana oli täällä pyörinyt ja miten paljon hän tiesi tästä mysteerisestä kuvusta, joka piti meidät täällä, vankeina.


Raven

Tiipertelin jälleen yksinäni kaduilla, välkytellen katuvaloja ohimennen, lähinnä vain huvin vuoksi. Ulkona oli jo alkanut hämärtää, voisin ihan hyvin etsiä väliaikaisen paikan, jonne asettua nukkumaan. En ollut suunnitellut etsiväni minkäänlaista pysyvää "kotia", se voisi olla riski, jos joku löytäisi sen. Niinpä olin kerännyt kaiken tarpeellisen valkoiseen, nahkaiseen olkalaukkuuni, metallikepukka tosin oli jäänyt vakoilupisteelleni, se hieman harmitti minua, sillä nyt olin suojaton.

Kiertelin suhteellisen harvalla, köyhällä asuinalueella, mutten kokenut oloani turvalliseksi, totta puhuen olin peloissani, koko ajan. En halunnut olla täällä vankina supervoimilla varustettujen rikollisten kanssa, en ainakaan yksinäni. Tarvitsin liittolaisia jonkun luotettavan. Asuinalue muuttui pian tiheämmäksi ja varakkaamman näköiseksi, katselin ympärilleni. Joku näistä, keskiluokkaisista omakotitaloista voisi sopia hetkelliseksi suojapaikakseni varsin hyvin.

Nimi: planeetta

11.03.2018 20:51
Opal Prior

Hillitsin haluni pyöräyttää silmiäni, kun poika ilmoitti tietävänsä saman asian nimestä ja sen jälkeen kaksi päivänselvää asiaa. Pidin neutraalin ilmeen huolellisesti kasvoillani. En oikeastaan välittänyt kovinkaan paljoa siitä, mitä poika minusta ajattelisi, niin kauan kun en olisi mitenkään uhkaava hänelle. Jos pystyisin osoittamaan, että saattaisin olla hyödyksi, mutta en ainakaan haitaksi, olisin tyytyväinen.
Poika vastasi nimensä. Noah siis. Nimi ei koskaan kertonut kantajastaan oikeaan mitään, mutta selasin silti mielessäni mahdolliset taustat sille. Raamatullinen oli ainut jonka keksin kuitenkin loppujen lopuksi, eikä poika näyttänyt sopivan siihen muottiin. Oikeastaan hän ei vaikuttanut sopivan mihinkään muottiin lainkaan.
"Opal" vastasin hymähtäen. Jos olisimme seisoneet lähempänä toisiamme, olisin varmaan ojentanut käteni kätelläkseni häntä, mutta ehkä oli ihan hyvä, että välillämme oli pientä etäisyyttä.
Noah jatkoi puhumalla poistumismahdollisuuksista. Olin jo itse käytännössä maansa myynyt siihen liittyen. Muutaman sataa metriä olin kiertänyt aivan reunaa pitkin, todeten sen olevan pitävä ja kestävä. Pojan äänestä kuuli kyllästyneisyyden ja turhautuneisuuden ja loin häneen surumielisen silmäyksen.
"Eihän noi taidot itekseen tuu. Ehkä se mikä aiheuttaa ne tekee enemmin tai myöhemmin virheen ja tänne päätyy joku, joka voi tehdä asialle jotakin." vastasin lohdutukseksi.

©2018 ♰ Fremonte ♰ - suntuubi.com